Kissan elinympäristö sekä ruokinta vaikuttavat suolistoloisten esiintymiseen. Jos kissalla on mahdollisuus syödä saaliseläimiä tai teurasjätteitä tai sille annetaan kypsentämätöntä lihaa tai kalaa, tartunnan riski kasvaa ja loislajien kirjo laajenee. Muiden eläinten kudoksissa saattaa olla loisrakkuloita, joita syömällä kissa saa tartunnan. Esimerkiksi leveä heisimato eli lapamato saattaa tarttua raakaa makeanveden kalaa syöviin kissoihin. Kissanpennut saavat suolinkaistartunnan usein jo emoltaan maidon välityksellä.

Kissa saa tartunnan suolinkaistoukista. Toukka kuoriutuu munasta kissan ohutsuolessa, porautuu suolen limakalvon läpi ja vaeltaa verisuonia pitkin maksan kautta keuhkoihin. Keuhkoissa toukat tunkeutuvat keuhkorakkuloihin ja edelleen keuhkoputkiin ja nousevat lopulta kissan nieluun. Nielusta ne kulkeutuvat nieltyinä ruuansulatuskanavaan, jossa tapahtuu kehittyminen aikuisiksi madoiksi (= suolinkaisen trakeaalikierto). Osa toukista voi jäädä verenkiertoon ja kulkeutua eri puolille elimistöä. Tiineellä tai imettävällä narttukissalla nämä toukat voivat tiineyden loppuvaiheessa sekä imetyksen alkuvaiheessa vaeltaa maitorauhaseen. Pennut voivat siis saada suolinkaistartunnan emänsä maitoa imiessään.